keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Home made herkkuja

Hyvää uutta vuotta kaikille blogimme lukijoille! Juhlittiin eilen vuoden vaihtumista meillä ystäviemme kanssa. Mukana oli 13 aikuista, neljä lasta ja yksi koira, ja meno oli sen mukainen. Mutta olipa hauskaa!

Seuraavaksi haluan jakaa vinkin herkullisesta home made suklaalevystä. Ystäväni teki meille tällaisen ennen joulua. Herkku katosi niin nopeasti parempiin suihin, että halusin ehdottomasti kokeilla näiden tekemistä itsekin.

Tarvitaan vain kourallinen pähkinöitä (esimerkiksi macadamia- ja cashewpähkinöitä). Paahdetaan niitä uunissa 150 asteessa noin 15 minuuttia. Tämän jälkeen pähkinät levitetään leivinpaperille haluttuun muotoon. Päälle levyllinen (200 g) mikrossa sulatettua maitosuklaata ja sen päälle pieninä kasoina vielä noin 50 grammaa valkoista suklaata. Marmoroidun kuvion saa suklaan pintaan vaikka cocktailtikulla. Lopuksi päälle ripotellaan pakastekuivattuja marjoja, jonka jälkeen herkku laitetaan jääkaappiin kovettumaan. Helppoa ja hyvää!

pic name
pic name pic name

Leikkasin suklaalevyn alle tukevamman alustan pahvista. Kaunis paketti syntyy, kun suklaalevy kiedotaan sellofaaniin ja ympärille sidotaan pätkä lahjanauhaa. Löysin varastostani vielä jouluteippiä, joka viimeisteli ilmeen. Eikö olekin kiva?


Mukavaa vuoden alkua kaikille,

terkuin Vivi


2 kommenttia:

  1. Onnea, pieni lohdutuspalkinto odottaa sinua täällä: http://makeaweddingblog.blogspot.fi/2014/01/arvonnan-voittaja.html :)

    VastaaPoista