maanantai 16. syyskuuta 2013

Hääkakkutasting

Olenko jo muistanut kertoa, miten tärkeässä osassa hääkakku on meidän helmikuisissa juhlissamme? Mun mielestä hääkakku on niin oleellinen osa ateriaa, että sen valitseminen pitää tehdä tarkkaan ja harkiten.

Meille oli alusta asti selvää, että kakkumme leipoo turkulainen Jonna Silén. Gaggui-nimistä yritystä (klik!) luotsaava Jonna tekee niin upeita (ja vielä herkullisiakin) kakkuja, että olisi ihan hullua olla tilaamatta kakkua häneltä. Viime perjantaina kokoonnuimme ensimmäistä kertaa kaasojen ja bestmanien kanssa, eikä ohjelmassa ollut todellakaan askartelua. Vaan kahden erilaisen hääkakun maistelua!

Toivoin Jonnalta suklaista kakkua, ja suklaata tosiaan saimme. Toinen kakuista oli minttuinen suklaakakku, ja toisen sisältä pursuili kinuskia. Sain maistaa kinuskista versiota Jonnan luona jo muutama viikko sitten, ja se olikin ehdoton ennakkosuosikkini. Mutta kuinkas kävikään – mintulla maustettu kakku oli koko meidän tiimimme ehdoton ykkönen.

pic name pic name
pic name

Jonnan kanssa yhteistuumin päätimme, että testikakuissa ei keskityttäisi koristeluihin, vaan ainoastaan makuihin. Haluan, että hääkakkumme lopullinen ulkonäkö on yllätys sekä meille että vieraillemme. Mutta luotan Jonnaan sataprosenttisesti, koska hän nyt vaan sattuu olemaan koko maan taitavin kakuntekijä.

Kuvissa vilahtaa myös uniikki kakkulapio, joka tulee käyttöön helmikuisissa bileissämme. Lapio on Belovedin Päivin mallistosta, josta olen kertonut teille jo useaan kertaan. Taustalla oleva rautalangasta väännetty päivämäärä on Kukka- ja sisustusliike Vivahteen Marleenan käsialaa. Haastattelin Marleenaa yhteen rautalankaan liittyvään työjuttuuni, ja mun oli ihan pakko tilata häneltä tällainen. Vielä on tosin vähän auki, mitä sillä tulen tekemään...



Kivaa alkavaa viikkoa kaikille,

terkuin Vivi


4 kommenttia:

  1. Oi oi, ihania gagguja molemmat :-) Kiva tuollainen tasting. Ei siihen aikaan kun minä menin naimisiin moisia järjestetty, kyllä on hyvä, että maailma on mennyt siinäkin suhteessa eteenpäin.

    Kiva vinkki tuo Jonnan Gaggui-yritys. Joudun työssäni järjestämään usein tilaisuuksia, joissa olisi mukava tarjota jotain erityisen herkullista. Pistetään korvan taakse.

    p.s. Kivoja muotijuttuja olit koostanut päivän sanomaan. Vähänkö oli trendikäs olo töissä tänään, kun päälläni oli Vilan pitkä leopardikuvioinen neuletakki. Just sama kun jutussakin :-)

    VastaaPoista
  2. Teija, suosittelen Jonnaa täydestä sydämestäni! Hän on paitsi taitava, myös upea tyyppi. Ja mikä olisikaan parempaa, kuin suosia paikallisia pienyrittäjiä :)

    Ihan huikeaa, että sulla on se leoparditakki!! Oot kyllä nyt niin trendikäs. Vielä nahkabyysat ja niittejä, niin oot muodin huipulla :) Muuten, yritän tarttua sun haasteeseen pian!

    VastaaPoista